keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää

Kiitos edellisen postaukseen tulleista kommenteista, vastaan niihin kaikkiin myöhemmin aivan ajatuksen kanssa. Postauksen julkaiseminen jännitti vähän, joten niillä ihanilla kommenteilla oli iso merkitys mulle.

Oon viimeaikoina selaillut paljon mun blogia taaksepäin ja mulle on tullut olo, että mun blogi on ollut ennen ehkä aidompaa ja niitä postauksia luki mieluummin kun nykysiä. Siitä tulikin ajatus, että mää haluan panostaa tähän blogiin nykyään enemmän. Ettei vaan sillain, että "Nakkaan nyt nämä kamerassa olevat kuvat ja kerron vähän jotain kuulumisia samalla". Joku aikaa sitten kirjoitinki syitä miksi bloggaaminen tökkii ja mun tämän hetkinen elämäntilanne onkin yks syy. Blogi ei myöskään oo pitkään aikaan kulkenut ajatuksissa mukana, mutta nyt viime päivinä se on pyörinyt mun mielessä. Ehkä blogikin herää nyt oikeasti eri tavalla henkiin. 

Mää oon maininnut ohimennen, että viime kuukaudet on mennyt enemmän tai vähemmän sairauden/sairauksien kanssa taistellessa.. niin sitä se on edelleen. (Ei mitään hengenvaarallista tai sellasta mistä ei vois parantua.) Edellisessä postauksessa kerroin isoista oivalluksista ja tiedän, että tulee parantamaan mun elämänlaatua aivan varmasti.. vaikka mullekkin tulee niitä hetkiä välillä, kun vanhoja ajatusmalleja pyrkii pintaan, kun katson peiliin tai syön jotain "kiellettyä" mutta onneksi nykyään saan aika nopeasti käännettyä ne kielteiset ajatukset pois ja se jos mikä on tosi iso muutos ja auttaa myös muiden vaikeuksien keskellä. 

Mulla on viime aikoina ollut aika vaikeaa viihtyä tässä meidän kodissa. Siihen on monia syitä, kuten se, että en ole voinut kovinkaan hyvin sinä aikana mitä ollaan tässä asuttu, eli tässä kodissa ei hirveästi ole vielä hyviä muistoja ja mun mielestä hyvät muistot tekee kodin. Tää on alusta asti ollut väliaikainen koti josta olohuoneen purkamattomat pahvilaatikot muistuttavat joka päivä, joten ehkä sekin vaikuttaa siihen miksi en osaa kotiutua tähän kunnolla. Kun lähden täältä pois, aina pikkusen ahdistaa tulla takaisin. Olen myös nukkunut taas viime aikoina täällä huonommin, kun esim. Raahessa tai Vuolijoella. Olen miettinyt siihenkin syitä ja nyt aiotaan ensyötä varten tehdä muutamia muutoksia ja katotaan auttaako ne. Eli aion ripustaa pimennysverhot, koska uskon, että se valo on yksi iso syy miksi heräilen jatkuvasti. Toinen asia on se, että meillä on kissan vuoksi makkarin ovi aina kiinni..Meidän makuuhuone ei oo kovinkaan iso joten kahden ihmisen nukkuessa siellä, ilmaa ei ole varmasti tarpeeksi ja oven ulkopuolella kissalla on koko kämppä valtakuntanaan. Eli nyt aiotaan laittaa kissa keittiöön vessan ja ruokien kera, jotta meidän makkarin ovi voi olla auki yön ajan ja ilma pääsee kiertämään.. toivotaan, että tää auttais mua nukkumaan kokonaisia öitä. 

Koska tää koti ja sairastelu tekee mut välillä hulluksi, päätettiin tehdä pieni reissu Rukalle, jotta saisin muuta ajateltavaa ja saisin ehkä nukuttua paremmin. Oltiin siellä siis viime yö. Ilmat oli aivan ihanat ja saatiin rentoutua hotellihuoneessa ja käytiin illalla myös ulkona syömässä. Aika vasta ihana Sita teki videon youtubessa, että "millaisen kuvan annan itsestäni" ja sen vlogin voi käydä katsomassa tästä! Se herätteli mua aivan valtavasti ja siitä tulikin mieleen, että millanen kuva voi tulla siitä, että mää lähen keskellä viikkoa rakkaan kanssa Rukalle rakkauslomalle. Jos isken kaikki kuvat  asukuvista instagramiin, ruoat ravintolasta, yhteisselfie, hienot kuvat maisemista.. niin siitähän saa aika täydellisen kuvan, eikö totta? Mutta mitä muuta siihen totuuteen kuuluu? Kuten jo aiemmin sanoin, olen voinut todella huonosti ja tän reissun oli tarkoitus olla jonkinlainen "kuntoutusreissu" myös mulle... ja vaikka Marko otti allaolevat kuvat mun asusta ennenkö lähettiin illalla syömään, niin se ei kerro koko totuutta. Nuo kuvat missä makaan mahallani sängyssä.. Marko otti niitä mun tietämättä ja mulla oli siinä aika heikko hetki. Mulla oli monintavoin huono olla ja mua itketti. Käviskö se ilmi, jos laittaisin vain nuo asukuvat ja muut reissussa otetut kuvat. Ei niistä käy ilmi eikä sillä, että kaikki kuuluisi kaikille, mutta halusin jonkin verran raottaa verhoa, ettei kaikki ole aina niin täydellistä millasen kuvan somesta saa. Mutta hei, asiat vois olla huonomminkin. Rakas sai mut piristymään ja mää nukuin huomattavasti paremmin tuolla ja uskon, että pimennysverhoilla oli iso osa tässä ja nyt taidankin mennä niitä ripustamaan myös meidän makkariin. 

Minusta olis hienoa myös kuulla vähän teiltä, että millasia postauksia te mielellään lukisitte? Mielipidekirjoituksia, sisustusjuttuja, asukuvia, videoita.. mitä? 








perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kun vihaamisen sijaan päätätkin rakastaa itseäsi

En kyllä vielä hetki sitten uskonut, että kirjoittaisin mitään tälläistä tänne blogiin. Tämä ajatus on pyörinyt mielessäni pari päivää ja nyt tuntuu hyvältä kirjoittaa. Olen tehnyt aika isoja oivalluksia pääni sisällä viime päivinä.
En oikein tiedä mistä aloittaisin. Vanhemmat lukijat ehkä muistaa mun postaukset elämänmuutoksesta parin kolmen vuoden takaa, kun pudotin painoa n. 25 kg ja sen kaiken yhteydessä olen kirjoittanut myös syömishäiriöstä. Olette varmaan huomannut, että en ole aikoihin laittanut tänne mitään asukuvia, koska sellaisia en ole halunnut ottaa. Painonpudotus ei poistanut syömishäiriötä, työnsi sen vain jonnekkin sivuun. Olette varmasti huomanneet myös, että mun paino on noussut ennalleen. Mutta miksi näin kävi? Reilu 2,5 vuotta sitten söin hetken aikaa minipillereitä, jotka pisti koko tytön aivan sekaisin.. sen lisäksi, että sain hallitsemattomia itku- ja raivokohtauksia, paino lähti nousuun.. siihen päälle iski aika kova kaamosmasennus, jolloin koin, etten saanut energiaa mistään muualta kun hiilareista. Kun jätin pillerit ja kaamos alkoi helpottaa, paino pysy jonkun aikaa kurissa. Sitten syksyllä 2016 koin jotain sellaista, josta en ole vieläkään päässyt kunnolla yli. Sen jälkeen paino on noussut todella kovaa vauhtia. Olen huomannut, että kun mulla on vaikeaa, syömishäiriö nostaa päätään ja suhde ruokaan ja omaan kehoon muuttuu. Välillä on hetkiä, että haluan lohduttaa itseäni herkuilla, mutta suurin ongelma on se, että ruokahalu on kadoksissa enkä syö tarpeeksi usein enkä tarpeeksi. Tämän seurauksena kehoni menee säästöliekille ja varastoi läskiksi sen mitä irtoaa. No tuosta kaikesta olen puhunut ennenkin eikä ole oleellista puhua sen enempää, miksi olen lihonut, vaan siitä mitä aion tehdä nyt toisin.

Tähän väliin haluan kertoa teille millaista mun elämä lihomisen jälkeen on ollut. Voin kertoa, että ei helppoa. Eikä vika ole siinä, että olen ylipainoinen, sillä se ei ole tehnyt mua mitenkään fyysisesti sairaaksi, vaan ongelma on siinä miten olen sen vuoksi myrkyttänyt oman mieleni ja alkanut vihaamaan ja häpeämään itseäni. Kun herään aamulla, ensimmäinen ajatukseni on se, että suren sitä miltä näytän. En voi ohittaa peiliä häpeämättä itseäni. Inho ja häpeä itsestäni kulkee mukanani päivästä toiseen, se ei häviä minnekkään. Tämä kaikki on aiheuttanut mulle myös paniikkikohtauksia.  Ne tilanteet on olleet sellasia, että olen ollut lähdössä jonnekkin ja olen alkanut sovitella vaatteita ja mulle on tullut olo, että näytän lihavalta niissä enkä kehtaa mennä tämän näköisenä.. kaikki ne ajatukset ovat siis liittyneet painoon ja siihen mitä musta ajatellaan sen vuoksi.. siitä on seurannut kohtaus, jossa mun verenpaine nousee niin korkealle, että korvissa humisee enkä kuule oikeen mitään.. vähän tuntuu, kun ne korvat menisi lukkoon. Sen lisäksi, sydän alkaa jyskyttää ja hengitys tihenee, itkettää ja raivostuttaa ja lopulta on vain pakko mennä istumaan tai makaamaan hetkeksi ja hengittää hitaasti sisään ja ulos.  Olen ajatellut, että ratkaisu ongelmaan on se, että laihdutan. Sitten olen taas kaunis, arvokas ja onnellinen. Mutta olen myös ymmärtänyt, että se ei poista ongelmaa. Kun elämässä tulee uudestaan joitain vastoinkäymisiä, tulen lihomaan aina uudestaan, jos en ymmärrä todellista ongelmaa. Sitä joka on mun korvien välissä. Olen saanut ja saan edelleen välillä kommentteja joiltakin mun läheisiltä mun painosta ja olen nyt oivaltanut, että eihän mun paino oikeasti kuulu kenellekkään muulle eikä mun tarvi enää kuulla mitään kommentointia siitä. Olen myös miettinyt, että olinko laihempana onnellisempi sen vuoksi miltä näytin.. en ollut, vain siksi, että silloin sain joiltakin ihmisiltä hyväksyntää jota ylipainoisena en saanut.

Nyt olen jonkun reilun kuukauden yrittänyt muuttaa mun ruokailutottumuksia. Painoa on tippunut joku reilu 3 kg. Ahdistuin siitä, että miksi niin vähän. Sitten päätin, etten käy enää puntarilla. Tarkan ruokavalion noudattaminen aiheutti lisää stressiä. Mun on täytynyt yhtäkkiä hyväksyä se, että mun tämänhetkinen elämäntilanne ja varsinkin mun terveydentila ei ole sellainen, että painonpudotus onnistuisi normaalisti. Jotku ihmiset ovat sanoneet mulle, että " sun arvo ei ole kiinni siitä miltä näytät" ja mun fyssari sanoi mulle, että " sää oot nyt sopiva. Ajattele niin. Jos haluat lihoa tai laihtua, se tapahtuu vain, koska sää itse niin haluat". Se, että yritän paniikissa laihduttaa, siitä on enemmän haittaa, kun hyötyä. Selasin muutama päivä sitten netissä h&m:n ja junarosen sivuilla plussamallien kuvia ja mua alko itkettää. Nuo naiset on niinku minä, samankokoisia tai isompia.. ja nehän näyttää kauniilta. Nyt kun olen ollut ylipainoinen, en ole ostanut itselleni vaatteita muutakun pakon edessä.. "ostan sittenkun laihdun" tai olen kittuuttanut rintaliiveillä, jotka ovat parhaat päivänsä jo nähnyt, koska "ostan uudet sittenkun laihdun". Ihan yhtäkkiä salama kirkkaalta taivaalta mulle tuli ajatus, että hitto vie, mää olen nyt sitä mitä olen. Mää saan kokea olevani kaunis juuri nyt. En voi enää elää "sittenkun"-ajatuksella. Ne jotka tuntee mut hyvin, tietää kuinka vaikeaa mun on hyväksyä itseäni ylipainoisena. Sen lisäksi, että ajattelen muiden pitävän mua ällöttävänä, ajattelen, että olen muiden silmissä arvoton ja epäonnistunut. Kun katsoin niitä plussamalleja, jotain mun sisällä tapahtui. Minä päätin sillä hetkellä, että minäkin olen hyvä ja riittävä. Mulla on oikeus tuntea itseni kauniiksi, ylipainosta huolimatta. Seuraavana aamuna mua ei ahdistanut, ei edes peiliin katsoessa. Tilasin itselle myös kauniita vaatteita, eikä niiden vaatteiden kokonumero edes harmittanut. Kerroin näitä oivalluksia Markolle ja mulla valu kyyneleet silmistä ja Marko kysyi, että "Miksi sää rakas itket"? Johon vastasin, että "tää itsensä hyväksyminen on niin vaikeaa, mutta mää haluan yrittää." Välillä mun sisimmästä nousee niitä vanhoja ajatuksia siitä, että olen huono ja sitten kun se ajatus tulee, sanon itselleni, että "ei, minä olen hyvä, minä olen kaunis myös näin" ja sitten mun olo parantuu, koska eka kertaa vuosiin uskon myös sen. Tänään sovitin uutta mekkoa ja sanoin ääneen, että " vitsi, kun mulla on niin iso takapuoli.... eiku... onpa mulla ihana takapuoli". Jos katson itseäni näyteikkunasta vaikka kaupungilla kävellessä, ajatukseni on yleensä "hyi, näytänpä lihavalta" mutta tänään vaan päätin, että en ajattele niin. Yhtäkkiä näinkin itseni ihan kauniina. Olen kaikki nämä vuodet ruokkinut sitä ajatusta itsestäni, etten kelpaa näin. Nyt kun ruokin sitä ajatusta, että kelpaan, alan pikkuhiljaa uskoa myös niin.

Tämä ei tarkoita sitä, että en haluaisi ikinä laihtua. Haluan mää edelleen laihtua lähemmäs normaalipainoa, mutta en ulkonäön vuoksi, vaan terveyteni vuoksi. En silti aio tietoisesti laihduttaa. En aio olla laihdutuskuurilla. Mun tavoite tällähetkellä on se, että en anna painon nousta enää. Aion syödä normaalia ruokaa ja herkutella välillä, esim. viikonloppuisin. Tärkeintä mitä voin tehdä nyt, on löytää rakkaus itseäni ja kehoani kohtaan. Kun alan arvostaa itseäni ja yritän päästä kokonaan eroon kaikista niistä myrkyllisistä ajatuksista itseäni kohtaan, uskon, että stressihormoonit mun kehossa vähenee ja haluan syödä paremmin ja saan ruokahaluni takaisin. Sillä mää rakastan terveellistä ruokaa ja mun on helppo syödä oikein, kun mulla on hyvä olo itseni kanssa. Joten eikö ole sanomattakin selvää, että myös paino tippuu omaa vauhtiaan, kun syö perusterveellisesti? Pakonomaiset dieetit heitän roskakoriin. Pysyvän muutoksen voin löytää vain ja ainoastaan, kun opin rakastamaan omaa kehoani sellaisena kun se on. Mää en halua enää elää niin, että kuvittelen olevani kaunis tai onnellinen vasta tietyssä painossa. Mää voin olla kaunis ja onnellinen myös nyt.

Tiedän, että on ihmisiä jotka halveksuvat ylipainoisia ja oma kauneusihanne kattaa vain ne hoikat ihmiset. Siellä ruudun toisella puolellakin voi olla sellaisia ihmisiä. Toivon, että sellaiset ei vaivaudu kommentoimaan mitään ilkeää, sillä en aio julkaista sellaisia kommentteja. En aio enää vastaanottaa somessa enkä oikeassa elämässä enää kommentteja siitä, että mun pitäisi olla jotain muuta mitä olen. Sillä mun ei tarvi olla.

Ootteko kuunnellut muuten ikinä sellaista Mariskan biisiä, kun "itserakkausjuttuu". Joskus vuosia sitten heikolla hetkellä Marko käski mun kuunnella sitä ja se on ollut mun voimabiisi viime päivinä. Kuunnelkaapa spotifystä. Siinä lauletaan näin:

"Olen vihdoinkin käsittänyt sen,
mä oon fiksu ja kivannäköinen
Kaiken hyvän todellakin ansaitsen
mitä tielleni sattuu
Helppo muista on kyllä välittää
mutta itteänikin mun täytyy silittää
Lupaan täst edes aina yrittää
Itserakkausjuttuu
itserakkausjuttuu

Voi heittaajat sanoo mitä tahansa
Ei se mua liikuta, pitäkööt vihansa
mut se mist aiheutuu vahinkoo on
jos mä en itelleni frendi oo
jo kiistatta oon paras minä
ja muihin mä en vertaa mua enää ikinä
tää on luultavasti sullekki tuttuu
sitä itserakkausjuttuu

Naistenlehdistä lukea taas saan
miten väärin ja huono olenkaan
vaikkei totta se ole ollenkaan
mietin vaan "mitä vittuu"
Mikä mussa on muka nurinpäin
Vaikka pärjäilen hyvin juuri näin?
Suosittelen sinullekin ystäväin
itserakkausjuttuu

Tykkään itsestäni 
viihdyn mun nahois
Mä väsyn jumittaan
fiiliksis pahois
En dissaa vaan kehun ja kiitän
kyl kelpaan jos tälleen mä riitän
Oon kritisoinut mua jo aivan tarpeeks
teen sovinnon ja annan itelleni anteeks
onni alkaa siit mihin ankaruus loppuu
kaikki tarvii itserakkausjuttuu"

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että rakastakaa itseänne sellaisena kun olette. Jos haluatte laihtua tai lihoa, tehkää se vain itsenne vuoksi, oman onnellisuutenne vuoksi. Ei sen vuoksi, että teidän kuuluu olla tietynlainen. Te saatte itse päättää millainen olette. Teidän arvo tai kauneus ei ole riippuvainen ulkonäöstä. Minä haluan, että ihmiset näkee mut Enninä, näkee mun persoonan ja sisäisen kauneuden eikä käsitys minusta muutu sen myötä, jos puntarissa luku muuttuu.. ja ylipainoisenakin voi olla kaunis, jos ei jonkun muun mielestä, pääasia, että omasta mielestä. Jos rakastat itseäsi ja oot hyvä tyyppi, oot varmasti kaunis myös muiden silmissä.

Tänään tapahtui myös jotain ihmeellistä. Emilia otti musta asukuvia ja aion julkaista ne nyt tähän postauksen loppuun.









maanantai 26. maaliskuuta 2018

Synttäreitä ja palmusunnuntaita

Viime viikolla mun rakas täytti pyöreitä. Tarkoitus ois pitää synttäribileet sitten kesällä joko meidän omassa kodissa, jos sellainen on löytynyt tai sitten mökillä. Nyt lauantaina kahviteltiin meillä kotona perheen parissa, Oli kyllä tosi mukava päivä. Sain äidiltä lauantaina illalla tuon narsissin, jossa kukki vain yksi kukka, niinku synttärikuvista näättekin.. seuraava kuva on otettu seuraavana aamuna ja se on aivan täynnä kukkia. Eilen oli palmusunnuntai, enkä mää oo syönyt tänä vuonna vielä yhtään päääsiäsmunaa! Täytyy ehkä ostaa suklaamuna viimestään ens viikonloppuna. Rauhallista ja aurinkoista hiljaista viikkoa teille kaikille! Millasia pääsiäissuunnitelmia teillä muuten on? 






perjantai 23. maaliskuuta 2018

Hyviä kohtaamisia ja vähän kuulumisia

Koneelta löytyi muutamia julkaisemattomia kuvia muutaman viikon takaa. Rehellisesti sanottuna, mää oikeesti vaan tuijotan tätä tyhjää ruutua. On ihan uskomattoman vaikeaa suoltaa tänne tekstiä. Mää oikeesti haluaisin pystyä kirjoittamaan, mutta oon kyllä aivan jumissa tämän blogin kanssa.. tai ehkä enemmänkin oman elämäni kanssa. 

No mutta, koska nyt elän läpi sellaista vaihetta, että on vaikeaa välillä nähdä niitä hyviä asioita.. niin ainakun niitä tulee, niin niistä pitää nauttia. Hyviä asioita tai oikeastaan hyviä kohtaamisia eiliseltä: Mulla oli lääkäri-aika mun omalle lääkärille ja mää oon niiiiiin kiitollinen siitäkin käynnistä, siitä läsnäolosta ja oikeasta avusta. Sitten mää kävin fysioterapeutilla (toistaiseksi ainakin viimeistä kertaa) ja ihan oikeesti, mulla on ollut ihan huippu fyssari! Mää oon lähtenyt sieltä joka kerta sillain, että itkettää ja hymyilyttää. Oon saanut ihan valtavasti apua. Hänenkin nimi on Marko, onko kaikki Markot hyviä tyyppejä!? :D
Sitten käväsin eilen kelassa ja sielläkin oli niiiin ihana nainen tiskillä, että mulla oli tosi hyvä olo kun läksin sieltä kotiin.. sen jälkeen kävin vielä apteekissa ja sielläkin oli tosi hyvää palvelua! Oikeesti huomasin taas kuinka suuri merkitys sillä on, kun saat oikeesti tosi hyvää asiakaspalvelua ja sut kohdataan aidon ystävällisesti. Sitten kun saat huonoa palvelua, sekin saattaa joskus pilata vaikka koko päivän.. ja niitäkin on tullut joskus, joten aina ilahdun kun saa oikeesti hyvää palvelua. 

Mää joku päivä postasin tänne hyvinvoinnista ja puhuin ruokavalion tärkeydestä. Mulla on ollut viimeaikoina vähän ongelmia sen kanssa, sillä mun ruokahalu on vähän kateissa. Normaalisti mun ruokavalio on sitä, että syön 5-6 krt päivässä... meinaa nykyään olla sellaisia päiviä, että saan syötyä vain 3 krt päivässä. Toivottavasti saisin ruokarytmin taas paremmalle tolalle, keho on mennyt säästöliekille ja se ei tunnu kovin hyvältä. Huomenna onkin muuten melko herkkupäivä, sillä mun rakas täytti pyöreitä viime tiistaina (komiat 40-vuotta) ja juhlitaan sitä huomenna vähäsen täällä kotona perheen kanssa ja herkkuja on kyllä siihen malliin, että varmaan korvissa humisee, kun verensokerit nousee. Mutta kerrankos sitä. 

Nyt lopetan höpöttelyn, että jaksatte ehkä vielä lukea. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!









keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Sunnuntaina retkellä

 Mää en oo koskaan erityisemmin pitänyt talvesta. Varsinkaan sillon kun on vielä pimeää. En tykkää siitä, että palelee. Tai siitä, että hiukset sähköistyy, ihoa kiristää ja rasvaamallakaan et saa ihoasi tarpeeksi kosteutettua. Jouluna lumi on ihana ja kylmyyskin on jees.. mutta kun vuosi vaihtuu, on valmis hyppäämään kesään, varsinkin kevään yli.

Mutta välillä tulee niitä hetkiä, kun huomaat nauttivasi myös talvesta.
Kovalla pakkasella joskus tuoksuu ulkona aivan ihanalle. Tykkään siitä miten hengitys höyrystyy. Rakastan tähtitaivasta, talvella ja pakkasella tähdetkin näkyvät niin hyvin.
Sunnuntaina käytiin Markon kanssa pienellä retkellä, pakkasta oli ehkä noin -10 astetta. Maistuuko kuuma kaakao missään niin hyvältä, kun ulkona pakkasella? Siihen ne talven hyvät jutut vissiin jäi.. :D minäkun en oo koskaan erityisemmin tykännyt mistään talviurheilusta, paitsi luistelusta nuorempana.. Nykyään tosin harrastetaan fatbikellä pyöräilyä, mutta kyllä se pyöräily silti on kesällä tai syksyllä kivempaa. Mutta siihen sunnuntaihin, meillä oli mukava retki yhdessä. Kävelyä luonnossa, valokuvailua, nuotion äärellä lämmittelyä, kaakaot termarista ja palat pannukakkua.




maanantai 26. helmikuuta 2018

Ajatuksia hyvinvoinnista

Mää olin jo laittamassa tänne kuvia sunnuntain retkeltä, mutta tietokoneelta löytyikin sitten kuvia parin päivän takaa joten haluan ne laittaa tänne ja retkikuvat sitten erikseen. Alkaa näyttää siltä, että tää blogi herää sittenkin talvihorroksesta! Ehkä se on tää kevät ja lisääntynyt valo, joka aiheuttaa sen, että kamera tulee kaivettua useammin esiin.

Kävin tännään intialaisessa päähieronnassa ja se teki kyllä todella hyvää. Pitkästä aikaa oli kunnolla rentoutunut olo. Kuten olenkin täällä sivunnut sitä, ettei elämä oo mitenkään helppoa ollut ja välillä pitää taistella erinäisten kipujen ja sairauksien kanssa, niin kaikki piristys tulee tarpeeseen. Hirveän kova tahto onkin voida paremmin ja onneksi olenkin saanut ja saan hyvää apua ja hoitoa, mutta yritän tehdä  myös itse asioita jotka helpottaa. Kuten muistan aktiivisesti kotona parantaa mun jalkojen tilannetta fysioterapeutin ohjeilla (ja pian myös saan ohjeita selänkin kuntouttamiseen.) Olen myös alkanut syödä paremmin. Viime vuoden aikana syöminen on mennyt aivan täysin retuperälle, josta kroppa ja mieli on kovasti kärsinyt. Onneksi mulla on mahtava isoveli, joka taas autto mua räätälöimällä mulle hyvän ruokavalion.. ja siitä puheenollen, maha huutaa nyt kyllä iltasmoothieta, pakko mennä kohta iltapalan tekoon!

Se mitä haluan vielä lopuksi sanoa, pitäkää huolta itsestänne. Tehkää asioita, joista teille tulee hyvä olo. Jos jotain oon taas oppinut, niin sen, että ihminen on kokonaisuus. Oon välillä ollut niin kipeä, että se on lamaannuttanut  mua myös henkisesti. Olisi hienoa kun kaikesta voisi parantua sormia napsauttamalla, mutta on vain taisteltava. Tällähetkellä on ihan hirveän suuri halu panostaa omaan hyvinvointiin, niin fyysisesti kun henkisesti. Meillä on vain tämä yksi elämä, on ihan hirveän tärkeää pitää itsestä hyvää huolta. Välillä elämä vetää aivan täysillä turpaan.. tuo mukanaan sairautta, kipua, surua, menetystä.. silloin ei välttämättä jaksa pitää itsestä huolta, kuten mulle ainakin kävi. Mutta nyt on sitäkin suurempi tarve panostaa omaan hyvinvointiin, kaiken pahan jälkeen. Perusjuttuja on tietty hyvä uni, ravinto, liikunta, ihmissuhteet. Mutta siihen hyvinvointiin kuuluu myös paljon muuta ja siihen jokaisella on varmasti oma reseptinsä.. se voi olla esim. päiväunet, elokuvissa käynti, kampaamossa tai jalkahoidossa käynti,  musiikin kuuntelu tai harrastaminen.. tai mitä tahansa, mistä tulee hyvä olo.

Täytyy sanoa, että olen vähän hämmentynyt tuosta kaikesta mitä kirjoitin.. En ollut suunnitellut sitä ollenkaan enkä tajunnutkaan kuinka paljon toiveikkuutta ja positiivisuutta mun sisältä päätti kummuta tän kaiken keskellä. Mutta toivotan teille kaikille valoisaa alkanutta viikkoa, muistakaa rakastaa itseänne! (ja tietysti myös muita<3)





keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kun en olekaan kissalleni enää ykkönen

Eipä mennytkään kun yksi päivä, kun tulinkin postailemaan uudestaan! Otin nimittäin tuosta meidän 10-vuotiaasta möllykästä kuvia pitkästä aikaa. Juuri kun vaihdoin toisen kameran, niin sitten hän päätti, että nyt ei tartte enää kuvata ja häipy... Mutta ihan hauskoja otoksia Murusta sain. Tuo tyyppi ei näytä kyllä vanhentumisen merkkejä.. vauhtia, energiaa ja luonnetta on edelleen aivan saman verran kun nuorempana. Se mikä on ollut mielenkiintoista huomata, on se, että kun Marko muutti meille asumaan, niin silloin kissan mielestä johtaja tuli taloon. Jos rapsutuksia tai ruokaa halutaan, se käydään kysymässä eka Markolta. Heidän halihetket on aivan erilaisia, kun mulla ja murulla. Jos hän ei mahdu Markon syliin, sillonkun Marko on esim. tietokoneella, hän puskee siihen keinolla millä hyvänsä. Yleensä hän kipuaa syliin niin, että takatassut on sylissä ja etutassut olkapäälle ja sitten sitä pitää halia.. Tää on vissiin joku kollikissojen juttu, että se mieshenkilö on se juttu. Sillonkun asuttiin kissan kanssa vielä kaksin, Muru tuli aina syliin kun kutsuin häntä. Nykyään, kun pyydän, hän useimmiten katsoo mua ja sitten kävelee suoraan Markon syliin. Jossain vaiheessa Muru tuli mun syliin vain ja ainoastaan silloin, jos Marko ei nähnyt. Jos Marko sattui katsomaan meitä, Muru juoksi äkkiä pois, niinku ei oliskaan ollut mun sylissä. Nykyään Muru on edelleen mun sylissä usein, mutta selvästi minä olen hänelle se kakkonen. Tätä muutosta on ollut kyllä yllättävää ja mielenkiintoista seurata ja on myös hellyyttävää katsoa millanen vauva tuosta kissasta tulee Markon seurassa. Sanoinkin Markolle, että kun otetaan se toinen kissa, aivopesen sen tykkäämään vain minusta ;) heh.