keskiviikko 2. elokuuta 2017

Rakas ystäväni kohta jo 10-vuotta


 Kesälomalla yks päivä ystäväni Meekku tuli mun luokse, paistoin meille lättyjä ja yhtäkkiä huomattiin, että tässähän on juteltu jo 7-tuntia ja vieläkin vois jatkaa juttua. Sen illan jälkeen aloin erityisesti miettimään meidän ystävyyttä. Sitten tuli sellainen fiilis, että haluan joku päivä selata meidän kuvia (Niitähän riittää, paljon enemmän kun tässä postauksessa!!) ja olisi mukavaa tehdä postaus meidän ystävyydestä kymppivuoden kunniaksi.

Ollaan tutustuttu Meekun kanssa 2007 opistolla. Asuttiin samassa asuntolassa siis 2-vuotta yhtäaikaa, kunnes minä valmistuin. Kun Meekku valmistui vuosi myöhemmin, hän myös muutti Ouluun ja meidän ystävyys syveni entisestään. Oli aika kun oltiin melkein kokoajan yhdessä. Ollaan oltu monessa mukana yhdessä, töissä lastenleireillä ja vuosia laulettu samassa kuorossa, itseasiassa kahdessakin eri kuorossa. Sen lisäksi meillä on yhteisiä ystäviä ja aikaa on tullut vietettyä porukoissa monissa eri yhteyksissä.

Me ollaan myös koettu paljon monenlaista tässä ystävyydessä, eikä se aina ole ollut ruusuilla tanssimista. Ollaan selvitty vaikeistakin asioista ja se kertoo kuinka hyvä ja vahva ystävyys meillä on. Oon viimeaikoina miettinyt tosi paljon mun ystävyyssuhteita ja alkanut arvostamaan enemmän eri asioita. Koska meidän ystävyys on kestänyt jo niin pitkään, siihen on luonnollisesti kuulunut tosi paljon erilaisia elämänvaiheita. Ollaan molemmat muututtu ja kasvettu ihmisinä, mutta emme onneksi ole kasvaneet eri suuntiin. Vaikka ollaan luonteelta aika erilaisia, niin silti meissä on paljon myös samanlaista herkkyyttä. On myös hauskaa se, että ollaan omasta mielestämme ihan erinnäkösiä, meitä on tuntemattomat ihmiset luulleet lukemattomia kertoja siskoksiksi.

Meillä on kyllä monia hauskoja yhteisiä hetkiä, joita voi vielä vuosienkin jälkeen muistella ja nauraa niille. On hauskaa muistella yökyläilyjä, aamuun asti valvomisia, karaokelauluja räkälässä, Qstockissa rymyämisiä (ja paljon muuallakin....), puskapissaamisia, automatkaa merikarvialle ja niin monia monia yhteisiä hetkiä.

Mää oon myös niin älyttömän kiitollinen, että vaikka on välillä aikoja ettei olla aktiivisesti yhteydessä, voin luottaa siihen, että meidän ystävyys säilyy ja voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin. Oon myös kiitollinen siitä, että Meekku on se ystävä, joka on seisonut mun rinnalla vaikeissa elämäntilanteissa. Tullut jopa keskellä yötä auttamaan mua, jos oon soittanut, että nyt tarviin sua, valvonut yön mun vierellä, kun olen maanut sairaalassa ja  ollut siinä vieressä, kun oon ollut aivan pohjalla. Mua itkettää nyttenkin kun muistelen sitä kuinka hyvä ystävä olit jo silloin.

Meekku menee naimisiin reilun parin viikon päästä. Se tuntuu niin isolta päivältä itsellekkin. Myös Meekun sulhanen Miki on minulle tärkeä, koska ollaan tunnettu vuosia. Saan kunnian laulaa kirkossa heidän häissä ja kunhan selviän siitä itkemättä, niin sitten voin itkeä liikutuksesta monta kertaa.

Tähän loppuun haluan vielä kiittää, että kiitos Meekku yhteisistä vuosista. Olen oikeasti kiitollinen sinusta ja meidän ystävyydestä. Toivottavasti osaan sen myös näyttää. Toivon myös, että vaikka meidän elämäntilanteet muuttuis suuntaan tai toiseen, pysytään vielä kymmenet vuodet ja koko loppuelämä ystävinä. Olen niin onnellinen sinun ja teidän puolesta ja olet minulle niin valtavan rakas.
































maanantai 31. heinäkuuta 2017

Mites se loma sujui?

     Loput lomasta on tullut vietettyä Oulussa ja myöskin Raahessa. Aika paljon olen ottanut aikaa vain itselleni, kotoillut ihan luvan kanssa. Olen myös nähnyt ystäviä. Treffaillut heitä kaupungilla, täällä kotona ja ystävien kotona. Käynyt  myös ystävän kihlajaisissa, istunut toisen ystävän kanssa kolme tuntia pihalla autossa, kun kuulumisia oli vaihdettavana taas liian pitkältä ajalta. Olen törmännyt myös vanhoihin koulukavereihin ja ne kohtaamiset on tuntunut tosi kivalta. Läheiset ihmiset mun ympärillä tällähetkellä ei ole tuntenut mua lapsena tai nuorena. On siis hauskaa nähdä ihmisiä, jotka tuntee minut niiltä ajoilta ja kaikkien vuosienkin jälkeen, on niin mutkatonta ja helppoa jutella, hyviä kohtaamisia.. Terkut molemmille Jaakoille ja Krisulle, jos joskus eksytte tätä lukemaan. Raaheen lähdin käymään vielä viimeisellä lomaviikolla niin extempore, että isä soitti, että "lähdetkö tänään Raaheen?" Siellä olin kolme päivää ja se reissu oli niin hyvä. Oli ihanaa nähdä ystävää ja perhettä. Kävimme Ylivieskan kärkkäisellä ja myös mutka Kalajoella. Käytiin opiston pihalla, jossa opiskelin ja asuin kolme vuotta. Vitsi sitä haikeuden tunnetta, sitä en osaa edes kuvailla. Yksi päivä kävimme myös veneellä Taskun saaressa, jossa paistettiin makkaraa ja nukahdinkin hetkeksi nuotion ääreen penkille, kun menin siihen pötköttämään. Loma huipentui Qstockiin ja se taas oli kyllä kesän kohokohta.(postausta myöhemmin) Vitsi sitä fiilistä, lämpöä, ystäviä ja musiikkia! Saisipa sen fiiliksen, mikä festareilla oli laitettua johonkin purkkiin ja kaivaa esiin syksyn pimeinä iltoina. 

Tää kesä on ollut välillä myös aika haikea. Marko kun työskentelee siellä Vuolijoella taas tän kesän ja syksyn. Loman aikana ollaan nähty vain n. viikon ajan. Välillä on päiviä etten voi puhua edes puhelimessa, koska toisen äänen kuuleminen aiheuttaa niin kovaa ikävää ja itkua. Toisaalta on niin ihanaa huomata kuinka rakas se toinen onkaan. Kohta on taas syksy ja ollaan Markon sanoja lainatakseni taas ku paita ja peppu. Sitä odotellessa. Muutenkin odotan syksyä hyvillä mielin. Työkuviot helpottuu suoraansanottuna kuluttavan vuoden jälkeen, huomenna aloitan uuden harrastuksen ja kesä kuitenkin on kokonaisuudessa ollut hyvä ikävästä ja univaikeuksista huolimatta. Nyt muutamia kuvia ja sitten äkkiä nukkumaan.






















maanantai 17. heinäkuuta 2017

Sudenkorentojen pelkäämistä ja lupiinien poimimista

Viimeksi postailin Vuolijoelta. Siellä olin yhteensä sen 5 yötä ja kun vesisateet alkoi, lähdettiin Ouluun. Sain olla Markon kanssa reilun viikon ja niistä hetkistä ammennan voimia taas tähän erossa oloon, sillä Markon piti lähtä tänään takasin töihin. Vuolijoella parasta oli se, että pystyi hengailemaan pihalla ja siitä kissakin nautti täysin siemauksin. Onneksi hän on kotonakin taas viihtynyt, erityisesti parvekkeella. Ei kyllä millään maltettais odottaa sitä, että olisi jo se oma koti ja piha. Nyt yritetään nauttia tästäkin kodista, kun vielä asutaan täällä, tämäkin on kyllä niin ihana. 

Kyllä mulla on vähän haikea olo olla täällä Oulussa, kun muistelen sitäkin aamupäivää, kun hyppäsin pyörän selkään,menin järveen uimaan ja matkalla keräsin ihania lupiineja. Ne maalaismaisemat ja tuoksut, sellasta ei oo tässä meidän hoodeilla.. toisaalta täällä on myös tosi kaunista, erillaista vain. Täällä ei onneksi ole ötököitä niin paljon! Meinasin saada kyllä paniikkikohtauksen, kun käytiin Markon kanssa yksi päivä pyöräilemässä lintualtaan ympäri. En oo koskaan nähnyt niin isoja paarmoja, luojan kiitos yksikään ei kerennyt purasta. Ne jos purasee, lähtee vaatteestakin palanen. Meinasin oikeesti saada sydärin, sillä niitä oli siellä niin paljon ja edellinen kerta kun mua on paarma purassut nilkasta, jouduin sairaalasta hakemaan keskellä yötä kortisoonia, kun sain niin ikävän allergisen reaktion, etten enää tuntenut mun varpaita.No mutta entäs ne sudenkorennot sitten? En ole eläissäni nähnyt niin montaa yhtäaikaa. Vuosia sitten veljeäni on purrut kasvoista pari sudenkorentoa ja siitä lähtien oon pelännyt niitä tosi paljon ja nään niistä painajaisiakin välillä. Nyt niitä lenteli meidän ympärillä kokoajan ja ne törmäili mun aurinkolaseihin. Sanoin Markolle, että edes benji-hyppy ei pelottanut mua niin paljon, kun näiden seassa pyöräileminen. Mutta ilman puremia selvittiin onneksi! 

Vaikka siellä oli ihanaa olla, kuinka ihanaa oli tulla takasin kotiin ja nukkua taas omassa sängyssä! Loma on nyt puolessa välissä ja toivon, että seuraavat 2-viikkoa menisi todella hitaasti! Tiedossa on ystävien näkemistä ja loma huipentuu Qstockiin viimesenä viikonloppuna, onko lukijoista joku menossa? :)