sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Haikein mielin Raahessa..

Eilen lauantaina mää pakkasin itteni ja kissan autoon ja lähin ajamaan kohti Raahea.. (Mulla on siis v.lopun ollut käytössä isin auto). Raaheen menon syy oli se, että näkis siskoa Fannia vielä ennenku se muuttaa Teemun kanssa Turkuun. Menin siis lapsuuden kotiimme ja oli ihanaa mennä sinne, kun siellä oli Fannin ja Teemun lisäksi meidän Make ja Marjo, Marika ja Vilma.
 Fannin muuttolaatikoita on kiva penkoa.. ps. huomatkaa muru taustalla..

 Nää seuraavat kuvat on tärähtäneitä, mutta mun mielestä nää on niin hauskoja, että pakko laittaa ne tänne..


 Tässä Vilma ja Fanni sanovat toisilleen heipat..
 Kun muut lähti, niin jäin yöksi siis Fannin, Teemun ja Murun kanssa meille..

 Lakkasin Fannin kynnet..
 Oli aivan ihanaa olla taas pitkästä aikaa kotona!



 Tänään sunnuntaina ennen Ouluun lähtöä kävin vielä Marikalla..


Oli aivan ihanaa nähä perhettä. En voi sanoin kuvata sitä rakkauden määrää mitä tunnen mun perhettä kohtaan. Siksihän tuo kovasti kirpasee, että mun toinen veli muuttaa taas ulkomaille ja Fanni viikon päästä sinne Turkuun veljen asuntoon. Itkuhan siinä eilen pääs ja nyt en halua edes ajatella sitä asiaa. Jouluna nähhään enskerran.. Voispa elää edes yhden päivän sitä lapsuutta, ku kaikki sisarukset oli ihan lähekkäin :)

Mutta mitenkäs teidän viikonloppu?

Kiireinen, kamala ja ihana perjantai.

En jaksa kertoa (tuskin teitä edes kiinnostaa) yksityiskohtasesti kaikkea sitä kuinka kamalan kiire ja raivostuttava mun perjantai oli päivällä..töiden jälkeen hain auton lentokentältä, ajelin kaupungissa pitkästä aikaa ja sillonku sulla on väsy, nälkä, kiire ja kauhee stressi päällä, niin ei oo yhtään kivaa ajaa autolla jossain keskustassa.. Mutta siitäkin selvittiin! ja sitten kun pääsin kotiin, niin alle tunnin päästä piti olla jo lähössä, joten tosi nopsaa piti käydä suihkussa ja laittautua.. sitten taas auton rattiin ja hakemaan Maijaa ja nokka kohti madetojaa.. Navigaattori näytti kaupungilla taas ihan vääriä reittejä ja jos olisin vaan uskonut sitä, niin olisin ajanut kiellettyihin ajosuuntiin ja sitten ei meinattu löytää parkkipaikkaa ja kun vihdoin löydettiin, niin oikeesti vaan juostiin täysillä sinne saliin.. Eli siis mentiin kattomaan "Kumman kaa"-showta. Tiiättekö ku on kauhee kiire ja stressi päällä, niin sitä ei osaa rauhottua sillonkaan ku sais vaan hetken oikeesti huokasta.. Mulla oli jotenkin aluksi tosi levoton olo, mutta kyllä mää sitten pystyin keskittyyn siihen esitykseen ja oli se ihan hyvä, vaikka ehkä ootin siltä vähän enemmän. Mutta oli siis kuitenkin kokemisen arvonen esitys! Mulla ei oo kuvia ollenkaan sieltä, kun siellä ei saanut kuvata  Mutta sittenku se esitys oli ohi, niin lähettiin taas autolla seikkaileen keskustaan ja käymään kaupassa ja sitten viemään auto kotiin ja hypättiin Maijan kanssa bussilla takas keskustaan ja mentiin kuuntelemaan cross cafeen Inselaa. Siinä vaiheessa pysty vasta huokaseen ja rentoutumaan..

 Insela soitti tosi hyvin ja Helenan ääni on niin kaunis, että mulla meni vaan kylmiä väreitä kun kuuntelin sitä. Sanotukset oli myös loistavia.    
       




 Keikan jälkeen sitten lähdettiin vielä Maijan kanssa käveleen Tanjalle. Ilta ja yö oli oiken mahtava ja tuli tutustuttua uusiin ihmisiin! Monenlaisia huvittavia hetkiä kyllä oli sen yön aikana ja ihme kyllä sitä jakso valvoa aamuun asti! Oli kiva, että kiireinen päivä muuttu kuitenkin ihan mahtavaksi illaksi komiikan, musiikin ja ystävien parissa. Kyllä sai sitten lopulta sulkea silmänsä ihan hyvillä mielin, ku lopulta nukkumaan maltto mennä. Ainut kuva vielä loppuillasta on tämä mun oma kuva..


Viikonlopusta lisää saatte seuraavassa postauksessa, jonka ehkä teen vielä tän illan aikana. Nyt hetkeksi telkkarin ääreen :)

Sumuinen viimeviikko

Musta tuntuu, etten oikeesti enää kunnolla edes muista kuluneesta viikosta mitään. Mun elämä on nyt jotenkin tosi kiireistä ja koska en oo saanut nukuttua järkeviä yöunia, niin päivät menee ihan jossain sumussa. Yks aamu myöhästyin bussista ja sitten bussissa mua alako kutittaan päästä ja katoin bussin etupeilistä ja mun päässä oli joku valkonen perhonen! Meinasin niin saada sätkyn! Töiden jälkeen sitten taas myöhästyin bussista! En siis edes jaksa käsittää miten se on mahollista, mutta kun sitten siinä iltapäivällä n. viiden aikaan menen bussiin, niin sanon kuskille, että "huomenta"... Ei mennyt kauhean monta sekunttia kun tajusin mitä sanoin...Siinä vaiheessa mua jo nauratti. Mutta oon ollut aika kiukkunen väsymyksen, kiireen ja stressin takia, mutta siltikin onneksi viimeviikkoonkin on mahtunut hyviä hetkiä ystävien kanssa. Oon kauheen kiitollinen mun ystävistä. Sitten kun vaan sais enemmän tunteja päivään ja päiviä viikkoon,että kerkeäisin nähä useampia ystäviä, niin sitte olis hyvä. 
 
Yks päivä sitten töiden jälkeen kävin Oliviassa syömässä ja sen jälkeen menin kattomaan elokuvan: Puhdistus. Onko teistä kukaan kattonut sitä? Se oli oikeesti tosi rankkaa katottavaa, että näin koko seuraavan yön painajaisia.
Tää seuraava kuva on otettu, ku Mari oli käymässä yks ilta ja juotiin teetä ja syötiin korppuja.
 Muutama on kysellyt tuosta muumiteestä, niin voin kertoa siitä sen, että ite oon ostanut sitä S-marketista ja maksaa muistaakseni 2,39.
 En yleensä juo mustaa teetä, mutta nuo on kyllä tosi hyviä. Makuja on: sitruuna, mustikkamuffinsi, raparperimansikka ja metsämansikka.
Sen lisäksi, että se on ihan hyvän makusta, niin tuntuuhan se paljon kivemmalta juua nimenomaan muumiteetä, ku jotain tavallista. : )

maanantai 24. syyskuuta 2012

Viikonloppu

Perjantaista ei ole yhtään kuvaa eikä mitään kerrottavaa. Olin taas tosi väsynyt, etten jaksanut lähtä mihinkään enkä nähä ketään töiden jälkeen.. Alottelin vähän siivousta ja hengailin vain kotona. Lauantaina sitten lähdettiin Askeleet-kuoron kanssa utajärvelle meidän leirikeskukseen luurinmutkaan. Siellä meitä oli kouluttamassa yks laulupedagogi.. Harjoteltiin myös sunnuntain esiintymislauluja. Oli tosi ihanaa nähä ystävää Meekkuakin pitkästä aikaa !
 Laulamisen jälkeen me alettiin tekemään kaikki itelle helmet, joista tulee meidän esiintymis helmet. Meillä on siis sellainen violetti kuoroasu, ja pari erillaista huivia, joita käytetään jos esiinnytään esim. mustissa vaatteissa ja nyt tehtiin sitten helmet joita voi myös käyttää niiden mustien vaatteiden kanssa. Kaikkien helmistä tuli aivan ihanat ja ne sopi tosi hyvin yhteen.
 Suurinosa meni sitten saunomaan, mutta minä ja Meekku soiteltiin kitaraa ja laulettiin..
Illalla sitten lähettiin ajamaan takas Ouluun. Oli aivan ihana päivä. Meillä on ihana kuoro.

Sunnuntai-aamuna meillä olikin sitten heti esiintyminen messussa jossa laulettiin kolme laulua. Laulut meni hyvin, vaikka kaks niistä lauluista oli sellasia, että kuulin ne eilen eka kerran, mutta onneksi kerkesin oppia. Saatiin myös paljon kehuja meidän helmistä. Oli mukavaa olla laulamassa pitkästä aikaa.
Tännää on ollut taas aurinkoinen sunnuntai.. Oon nyt kiinnittänyt huomiota, että tää on jo ainakin kolmas sunnuntai peräkkäin, ku on kaunis aurinkoinen sää. Tuollasia ilmoja sais olla useamminkin!




 Laulamisen lisäksi tännää oon keskittynyt siivoamiseen. Yhtäkkiä mulla myös iski kummalline tunne kurkkuun ja heikko-olo.. Joten tilanne vaati muumi teetä..


Kello on jo kaks yöllä.. Mun pitäs nyt ihan just alkaa nukkumaan, että kerkeäisin nukkua edes muutaman tunnin. Hyvää yötä kaikille ja mukavaa alkavaa viikkoa!

Viimeviikosta kuvia ja kuulumisia.

En ookkaan kertonut täällä kuulumisia viimeviikosta muutakun siitä maanantaista, kun olin ystävien kanssa siellä intialaisessa syömässä, joten täältä tulee nyt jotain kuulumisia. Tää viikko on ollut yhtä tunteitten vuoristorataa. On ollut monia asioita, jotka on tehnyt mut surulliseksi ja huolestuneeksi ja viikko on ollut henkisesti aika raskas.. Mutta toisaalta tällä viikolla on ollut paljon hyviä hetkiä, sellasia, että oon ollut älyttömän kiitollinen ja onnellinen. Toivottavasti ensviikko olis vähän tasasempaa :D En oo kauheasti ottanut kuvia viimeviikolla paitsi töissä.

Yks ilta Murtsi oli tehnyt itselleen majan.. tuolla se sitten nukku ihan tyytyväisenä.
 Alkuviikosta me käytiin lasten kanssa metsästä hakemassa käpyjä...

Kävyistä sitten askarreltiin lampaita.. niin söpöjä!
 Ollaan myös työparin kanssa töissä vähän järjestelty kaappeja, hyllyjä ja vaihettu pöytien paikkaa ja kaikkea mahdollista.. Kaikki lähti siitä, että sanoin " mua ärsyttää, kun tuon kakluunin edessä on tuota roinaa" ja niimpä pistettiin tuulemaan ja saatiin kauheesti järjestettyä tilaa moneen paikkaan. Nyt oon tyytyväinen, ettei tuon kakluunin edessä oo enää mitään ylimäärästä.
Pidin lapsille hartautta yks päivä ja yks lapsi sitten kesken hartauden sano, että " Mää sain kirpparilta bambin" ja mää mietin, että mitenhän se liittyy tähän asiaan ja vähän myöhemmin tajusin, että mun paidastahan se kommentti johtu..

 Vietin yks ilta aikaa Marin ja Annan kanssa. Ei olla nähty Annan kanssa pitkään aikaan ja oli aivan ihanaa nähä ja jutella, kun Anna oli täällä käymässä! Kun vietin iltaa näiden rakkaiden ystävien kanssa, niin ajantaju katos täysin ja ei tuntunut siltä, että on arkipäivä.. Illalla ku menin kotiin, niin mua ihan itketti ku olin niin onnellinen ja kiitollinen ystävistä.  Sain Annalta aivan ihania tuliaisia.

Tykkään nuista ihan älyttömästi!

Loppuun vielä kuvia mun pikkusesta Murusta

Viikonlopusta postaus sitten erikseen.. :)