torstai 26. kesäkuuta 2014

Uusi raitamekko ja vähän kuulumisia.

Viimepäivät on mennyt lievästi sanottuna sumussa. Tavalliset arkiset asiat tuntuvat merkityksettömiltä.. On tapahtunut paljon pahaa lyhyessä ajassa, toteutunut taas elämässäni "ei kahta ilman kolmatta". Kun olet jo ihan surun murtama, ikäviä puheluita tulee lisää ja mietit vaan, että näetkö pahaa unta? Olen kerennyt olla shokissa jo pariin otteeseen viikon sisällä, ollut sanoinkuvaamattoman surullinen ja takas Ouluun palattua älyttömän voimaton. Kaikki tämä on aiheuttanut unettomuutta ja sen myötä myös pahoja migreenikohtauksia. Kaikista murheista en jaksa enkä pysty kertomaan nyt täällä blogissa, mutta yksi suurimmista murheista on ollut Ukin kuolema viimeviikolla. Kuolema on niin lopullista, kaikki näyttää yhtäkkiä erillaisesta, koko ympäröivä maailma on erillainen, sillonkun kutsumaton vieras; kuolema saapuu kylään. Ehkä kerron myöhemmin jotain lisää viimepäivistä ja kerron Ukista muistoja, nyt mulla ei kuitenkaan oo siihen voimavaroja.

Blogi on ollut aika hiljainen ja voi olla myös tulevat päivät, joten laitan tänne kuvia toissa sunnuntailta, kun vietin päivää rakkaan Saaran kanssa. Käytiin zeppeliinissä ja vietettiin kivaa tyttöjen päivää. Olin hermot kireällä kokopäivän, mutta Saara sai mut piristymään. Totes vielä ennen nukkumaanmenoa, että hällä oli takana viikon paras päivä, joten en mää sitten onneksi ollutkaan niin hirviö, vaikka itestä tuntu siltä. Räpsittiin illalla kuvia, joten niitä tulee nyt aika läjä tähän..


IMG_7322
IMG_7319 IMG_7298 IMG_7294 IMG_7291 IMG_7290 IMG_7281
               IMG_7264 IMG_7263 IMG_7262 IMG_7260 IMG_7247 IMG_7232 IMG_7229 IMG_7213 IMG_7313 IMG_0153
Kriiseilin näitä kuviakin aluksi ihan hirveästi ja Saaralla meinas mennä hermot, kun poistin hulluna kuvia ja mikään ei näyttänyt hyvältä. Yleensä en ota niin vakavasti, jos ei onnistu.. mutta tuollon oli kyllä huonopäivä sen suhteen.. mutta nyt kuvat näyttääkin ihan kivalta.. mitä te ootte mieltä?

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Delicious, beautiful, three things, fresh, together and surprise

Nyt tulee monta haaste-kuvaa samaan postaukseen, koska olen niin jäljessä tässä hommassa!


12. DELICIOUS.
Ehkä vähän ristiriitaista, kun kerroin edellisessä postauksessa, että näistä tuli vähän paha-olo, mutta johtunee siitä, että oli outoa syödä jotain makeaa pitkästä aikaa. Normaalisti lätyt on nimittäin erittäin herkullisia! IMG_717713. BEAUTIFUL.
Tarviiko tätä edes selittää? IMG_012914. THREE THINGS.
Uudet kengät, aurinkolasit ja kukkapantaIMG_733415. FRESH
Tuoretta banaania ja päärynää
IMG_732816.TOGETHER
Tähän olisi ollut montakin vaihtoehtoista kuvaa, mutta halusin laittaa yhteiskuvan minusta ja rakkaasta veljestäni, jota en ole nähnyt pariin vuoteen. Jos saisin paljon rahaa, ensimmäisenä matkustaisin veljeni luokse. Kaipaan niitä hetkiä, kun hän oli lähellä ja saatiin viettää aikaa yhdessä. 38112_1539208523714_2947191_n
17.SURPRISE
Tänään todellinen yllätys oli järetön lumisade, onko vastaavaa ennen kesällä nähty? IMG_7323

Perjantai ja lauantai

Haastekuvia ei oo nyt näkynyt viimepäivinä täällä, koska en ole kerennyt/jaksanut niitä laittaa.. Mutta niitä tulee tänne sitten vähän viiveellä. Luonnoksissa on keskeneräisiä postauksia, joten ainakin yks postaus alta nyt pois. Ajattelin eilen illalla, että kerron tänne hyviä uutisia, kuten sen, että bussikulkemiset töihin syksylle on järjestynyt ja ne ikävät vastoinkäymiset joista olen täällä maininnut on alkanut selvenemään, sillä rakas isäpuoleni on alkanut toipumaan aivoinfraktista, jonka sai kuun vaihteessa. Paljon on vielä edessä, mutta hengissä selvittiin ja monin tavoin alkanut kuntoutumaan. Uusia suru-uutisia sain sitten tänä aamuna, joista en jaksa puhua nyt täällä vaan kerron perjantain ja lauantain kuulumiset, että saan ajatukset muualle edes vähäksi aikaa.

Perjantaina vietin iltaa ystävien Tanjan, Riikan ja Eevan kanssa. Oltiin Eevan luona ja illan päälle vielä mentiin laulamaan karaokea. Yllättävän myöhään jaksoin valvoa, vaikka perjantaisin on aina vähän väsynyt. Oli tosi mukava ja piristävä ilta hyvässä seurassa.

IMG_7122
IMG_7128 IMG_7129 IMG_7140 IMG_7172 IMG_7151 IMG_7157 Lauantaina mulla oli kuoroharkat ja esiintyminen kuoron kanssa, jota Eeva ja Tanja tuli katsomaan. Mulla oli myös lauantaina ihan luvan kanssa erillainen ruokavalio, johon kuului mm. lättyjä ja amarillossa syöntiä. Täytyy sanoa, että varsinkin lätyistä tuli heti paha olo, joten oli ihanaa sunnuntaina jatkaa terveellisellä ruokavaliolla. Lauantai oli kyllä mukava päivä, mitä nyt vähän pisti ärsyttämään se, että amarillossa odotettiin ruokia yli 2h! Viive oli tosi pitkä ja se tiedettiin, mutta meidän ruuat myös unohdettiin! Miksihän sinne ravintolaan menee kerta toisensa jälkeen, kun jatkuvasti saa pettyä? IMG_7174 IMG_7184 IMG_7179 IMG_7189 IMG_7197 IMG_7196 Nyt en kykene muuta sanomaan, palailen tänne heti kun taas jaksaa.. ja samoin vastailen teidän kommentteihin jossain vaiheessa.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kuluneen viikon kuulumisia.

Tuntuu, että on niin älyttömästi kuulumisia etten tiedä mistä aloittaa. Viimesunnuntaina postasin, että lähden lenkille ja ehkä uimaan.. ja niin meninkin. Vettä satoi, mutta oli ihanaa lenkkeillä vesisateessa, ilma oli kylmä, mutta paahtoin sellasta vauhtia, että tuli lämmin ja uiminen siinä vesisateessa lenkin päätteeksi tuntui hyvältä ajatukselta ja sitä se olikin! Kello läheni kymmentä illalla, joten rannassa ei ollut ketään.. Uin aika kauas rannasta ja tuntu, että olin keskellä järveä. Kelluin veden pinnalla ja katselin lintuja ja välillä suljin silmäni ja tuntui puhdistavalta, kun vesipisarat ropisi kasvoille. Sen hetken ja tunteen haluan aina muistaa, tunsin itseni niin vapaaksi ja onnelliseksi. Hyvillä mielin alotin uuden viikon, mutta täytyy sanoa, että arki on tuntunut äärimmäisen raskaalta koko viikon. Tää tyttö alkaa olla todella jo loman tarpeessa!

Tälläviikolla tiistaina olin aamusta ilta seittemään asti jotenkin älyttömän pahalla tuulella. Mulla ei oo kyllä aikoihin ollut tuollasta, että oon niin pahalla tuulella monen tunnin ajan ja hammasta pitää purra, ettei pura sitä kehenkään muuhun. Olin sopinut näkeväni illalla ystäviäni ja mietin, että jäänkö kotiin murjottamaan, koska en kokenut olevani kykeneväinen olemaan mukava ystävä sinä iltana. Päätin pitää kuitenkin sovituista tapaamisista kiinni ja näin Saaraa ja Maria. Ne tytöt on monen vuoden takaa mulle jo niin läheisiä ja rakkaita, että heidän seurassaan voi olla just oma ittensä.. ja voin kertoa, että unohdin lähes heti mun pahan tuulen, meillä oli mukavat keskustelut ja sitä oisi voinut jatkaa tuntikaupalla. Heidän kohdallaan tunnen usein niin suurta kiitollisuutta, he todella ovat niitä rinnallakulkijoita ja haluavat kaikkea hyvää mun elämään. IMG_7115 IMG_7117 Kello oli yhdeksän illalla, kun tiemme erkani ja sen jälkeen treffasin vielä Emiliaa ja Ireneä. Oli ihanaa nähdä tyttöjä ja mentiin ottamaan kuvia yhteen puistoon. Kuvaamisen jälkeen mentiin istumaan hetkeksi amarilloon, tytöt tilas herkullisen näköiset drinkit, minä join vaan vettä, koska aamulla oli töihin meno ja muutenkin olen ihan täysin absolutistina ainakin vuoden loppuun. Olisin jäänyt mielelläni jutskailemaan vielä pitemmäksi aikaa, mutta vähän vaille yksitoista oli aika hypätä bussiin ja mennä kotiin nukkumaan.

Tiistaina mulla oli illalla aamuiset ennen seitsemää laitetut meikit, mutta silti olo ei ollut nuhjuinen ja kuvat nopeasti vilkaistuna näytti hyvältä. Onko teille käynyt niin, että kuvanotto hetkellä tuntuu, että ne onnistuu ja kamerasta katottuna myös.. mutta sitten kun katot niitä koneelta, niin oot sillain, että hyi miltä mää näytänkään! Sain tänään kuvat Empulta ja mietin, että voinko laittaa mitään mun kuvista tänne kun kaikki on epäonnistuneita. Pääsin tän olon yli ja isken niitä kuvia silti tänne. Laitoin jalkaan muuten pitsilegginsit, jotka olen ostanut monta vuotta sitten.. En ole koskaan laittanut niitä jalkaan, sillä ne jalassa oloni ei ole koskaan ollut kovin viehkeä. Nyt totaalisen ruokarempan jälkeen kuukaudessa painoa on tippunut yli 6 kg, joten uskalsin vetästä nuokin jalkaan. Mutta nyt niihin illan kuviin!
IMG_5915 IMG_5931 IMG_5890 IMG_5886 IMG_5883 IMG_5877 IMG_5945 IMG_5984-001 IMG_6063 IMG_6061 IMG_6034 Kyllä se vaan on niin, että mun elämän suola on ystävät. Ne pelastaa synkimmänkin päivän, jonka sain tuona tiistaina taas huomata. Taas voin sanoa olevani kiitollinen. Paljon muutakin kuulumista olisi, mutta tästä tuli jo jättimäinen postaus, joten säästetään loput kuulumiset myöhemmäksi! Hyvää yötä!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

11. Heart.

Tänään haaste-kuvana on "heart".  Piirsin hiekkaan sydämen, joka symbolisoi mulle rakkautta, joka onkin elämässä kaikkein tärkeintä. Myös tuo sydän rannalla sopii nyt hyvin, sillä rannalla olo ja varsinkin vedessä oleminen on kesällä kaikkein ihanimpia asioita!


WP_20140611_004