torstai 31. heinäkuuta 2014

Mukavaa arkea!

Ihan aluksi haluan toivottaa mukavaa torstai-iltaa kaikille! Tänään on ollut täällä Oulussa kova vesisade ja ukkonen, toivottavasti teistä kukaan ei ole ollut kovin peloissaan sen vuoksi! Tämä viikko on mennyt älyttömän nopeaa. Maanantaina alkoi taas työt eikä töihin paluu loman jälkeen ole ollut niin kamalaa mitä vois kuvitella.. On ollut kevyt laskeutuminen työelämään ja työkavereita on ollut älyttömän mukavaa nähä ja kuulumisia vaihdella. Viikonlopun valvominen on kuitenkin vähän verottanut ja olen lipsunut päiväunien suhteen, joka taas on vaikuttanut yöuniin. Loppuviikkoa kohden kuitenkin olen saanut vähän korjattua tilannetta.

Jotain ihmeellistä mun korvien välissä on vissiin tapahtunut, oon nimittäin ollut nyt kolmena päivänä töissä ja vapaa-ajalla täysin ilman meikkiä. Enkä tarkota, että jätin vaan silmämeikin laittamatta, vaan ihan ilman meikkivoiteita tai mitään! Aamulla on väsyttänyt ja sitten olen vaan päättänyt, että mitäpä sitä turhia. Tää on oikeesti tosi harvinaista ja niinä kertoina, kun olen ollut ilman meikkiä kaupungilla/töissä tai missä vaan, mua on vähän ahistanut ja ollut alaston ja ruma olo. Nyt ei kuitenkaan ole ollut.. En ole millään tasolla oikeastaan ollut kiinnostunut siitä, että onko mulla meikkiä tai kattooko ihmiset mua sen takia pitkään. Olen iloinnut siitä, että kuinka ihanaa on vaan hieroa silmiä niin paljon kun sielu sietää, kun meikkiä ei ole naamassa! Äiti on sanonut, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä armollisempi on itselleen ja ulkonäölleen, ei ole sellaisia paineita kun nuorena. Onko tää sitten nyt sitä? :D Jotain hyvääkin siinä siis, että vuodet kuluu liian nopeasti!

Eilen keskiviikkona rakkaat ystäväni Emilia ja Vilma tulivat mun luokse kuuden aikaan. Oli ihanaa nähdä molempia tyttöjä, ei ollakkaan ennen oltu kolmestaan! Hengailtiin mun parvekkeella/sohvalla vaihdellen kuulumisia, syöden mansikoita ja nauraen vanhoille luokkakuville. Muisteltiin myös meidän vanhoja vaatetyylejä häpeän kourissa. Voisin ehkä joskus kehdata tehä tänne postauksen mun tyylistä vuosien varrelta. Mentiin illan päälle vielä ulos ottamaan kuvia. Olin ajatellut aiemmin, että jos tytöt tahtoo ottaa kuvia, niin minä toimin vain kuvaajana, sillä en ole jaksanut meikata ja vaatteetkin oli just ne jotka ekana kaapista tuli vastaan. Muutin kuitenkin mieltäni, sillä ajattelin, että tarviiko sitä aina olla niin tällätty. Minusta ainakin ois kiva nähä muistakin asukuvia tosi arkisissa vaatteissa, meikittömästä naamasta puhumattakaan! Mitä te ootte mieltä, järkyttääkö tälläiset kuvat ? :D
IMG_9223 (1) IMG_9216 (1) IMG_9210 (1) Kuvaaminenhan meinas mennä ihan höpöksi, mutta just siksi nää kuvat onkin niin ihanan aitoja mun mielestä! On onni kun on tuollaisia ystäviä, joiden kanssa voi heittäytyä ihan hölmöksi. Voi olla oma itsensä eikä tarvi miettiä mitä tuo toinen nyt ajattelee kun sanoo näin. Molempien ystävien suhteen on tietysti myös se toinen puoli, että voi puhua vakavista asioista, itkeä jos itkettää. IMG_9520IMG_9509 IMG_9487 IMG_9482 IMG_9481 IMG_9478 IMG_9469 – Kopio
Innostuin tekemään tätä postausta, niin huomisen ruokakin paloi jo pohjaan... Nyt meen tsekkaan onko enää mitään tehtävissä! Hyvää yötä kaikille! kohta alkaa viikonloppu, jee!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mielettömän upeat häät!

Perjantaina lähdin Raaheen, sillä meillä oli Meekun ja Jennan kanssa harjoiteltava laulua, joka esitettäis seuraavana päivänä Iirksen ja Juhan häissä. Oli niin erillaista laulaa haitarin säestäessä, mutta niin ihanaa! Saatiin laulu harjoiteltua ja illaksi mentiin morsiammen kottiin, jossa kovasti oli meneillään viimehetken valmistelut. Illan päälle vielä saunottiin ja uitiin porukalla. Oli niin kesäinen olo, kun käveltiin tyttöporukalla pyyhkeet päällä rantaan ja pelattiin lentopalloa siellä vedessä.

IMG_9039 IMG_9051 IMG_9055 IMG_9060 IMG_9071 Lauantaina aamulla menin kampaamoon, jossa morsian, siskot ja kaasot saivat kampauksensa. Itse menin paikalle, koska Jenna-kaaso pyysi minut tekemään hänelle meikin häihin. Meikkasin Jennan ja hengailin tovin heidän kanssaan ja kattelin kuinka kauniita kampauksia he saivat! Kieltämättä itselle alko iskemään paniikki, että miten itse saan laitettua hiukset, kun niin helteellä ja tuulisella säällä niitä ei kannattanut auki jättää. Onneksi kuitenkin sain väkerrettyä tukkani kiinni ja olin ihan tyytyväinen lopputulokseen! IMG_9077 IMG_9083 IMG_9087 IMG_9099 IMG_9111 IMG_9113 IMG_9115 IMG_9119 IMG_9128 IMG_9131 Kolmelta alkoi vihkiminen kauniissa Raahen kirkossa. Mua alkoi itkettää heti, kun kaunis morsian asteli sieltä isän käsipuolessa. Toinen kaasoista Maria lauloi Johanna Kurkelan rakkauslaulun ja kyllähän siinäkin kyyneleet kohos silmiin. Koko vihkitilaisuus oli niin älyttömän kaunis ja herkkä tilaisuus, että kyllä siellä useampi kyyneleitä pyyhki. Nytkin itkettää kun muistelee sitä! IMG_9136 IMG_9143 IMG_9163 IMG_9167 IMG_9169 IMG_9174 IMG_9178 Vihkimisen jälkeen lähdettiin aika nopeasti kohti juhlapaikkaa, että kerettäis sinne ennen muita, jotta voidaan nopeasti kattoa missä kohdassa fyysisesti esitetään laulumme ja miten mikit toimii. Pian juhlapaikka oli täynnä juhlavieraita ja maljat kohotettiin hääparin saapuessa. Juhlissa oli paljon hyvää ohjelmaa, perinteisiä hääleikkejä, puheita, morsiammen ryöstö. photobhoot, häätanssi, meidän lauluesitys ym. Paljon aikaa oli myös yleiselle seurustelulle, joka oli tosi hyvä juttu! Tutustuin ihaniin siskoihin Annaan ja Pauliinaan, jotka istuivat samassa pöydässä. Olen kauan heidät tiennyt, mutten koskaan tutustunut paremmin, nyt sekin aika onneksi koitti! Virallisen ohjelman päättyessä DJ alkoi soittamaan hyvää musiikkia ja toiveita sai esittää niin paljon kun halusi. Oli ihan mieletön fiilis juhlia yhdessä Iiristä ja Juhaa. Juhlat kestivät puoleenyöhön asti ja missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa, että aika kävis pitkäksi. Häissä tuli itkettyä ja naurettua niin paljon ja en ole koskaan ollut vastaavissa häissä. Kaikkeen oli panostettu niin paljon, että sai vaan ihastella kokoajan ja päässä pyöri useaan otteeseen, että "tälläiset häät minäkin joskus haluan". Juhlan alussa kaasojen aloittaessa ohjelmaa, toinen kaasoista sano, että tehhään tästä juhlasta rento ja kengät saa heittää jalasta jos puristaa.. ja niin aika moni tekikin! Tarjoilut oli ihan mielettömän hyvät, karkkipuffetista puhumattakaan! Fiilis oli katossa kokoajan ja oikeasti voisin elää sen päivän ja illan heti uudestaan! Olin niin onnellinen, että sain juhlia heidän rakkautta yhdessä ystävien kanssa. Tuntuu, että en löydä oikeita sanoja kuvailemaan, kuinka täydellinen se päivä oli! Joten nyt vielä kuvat kertokoon enemmän..
IMG_9180 IMG_9181 IMG_9182 IMG_9191 IMG_9218 IMG_9223 IMG_9225 IMG_9230 IMG_9231 IMG_9236 IMG_9241 IMG_9242 IMG_9243 IMG_9245 IMG_9261 IMG_9262 IMG_9271 IMG_9281 IMG_9286 IMG_9287 IMG_9299 IMG_9318 IMG_9326 IMG_9329 IMG_9333 IMG_9337 IMG_9346 IMG_9355 IMG_9374 IMG_9386 Puolenyön jälkeen jatkoimme juhlimista kaupungissa, jossain vaiheessa jäimme Jennan kanssa kahdestaan, mutta tutustuimme pariin mukavaan mieheen kotimatkalla, joiden kanssa menimme mereen uimaan aamulla kuuden aikaan jo aamuauringon lämmittäessä. Niistäkin kohtaamisista jäi niin hyvä mieli, rakastan tuollaisia spontaaneja kohtaamisia ja tekemisiä, joita tulee tehtyä just kesällä ja lomalla. Kello oli puol.8 aamulla, kun alettiin Jennan kanssa nukkumaan väsyneinä, mutta onnellisina. Lähes 24 tuntia hereillä oleminen kostautu parina seuraavana päivänä, mutta valvomista en kadu! Oli nimittäin kaikkien aikojen häät ja bileet! Ja tiedoksi kaikille, juhlia voi myös selvinpäin, niinku minä tein! Nyt vielä kiitos kaikille joiden kanssa sain juhlia ja erityiskiitos ystävälle Iirikselle ja Juhalle, että sain olla mukana teidän tärkeässä päivässä, toivon teille niin paljon onnea ja kaikkea hyvää yhteiselle matkalle!


ps. Katsokaa huiput häätanssi-videot mun edellisestä postauksesta, jos on mennyt ohi. Kurkatkaa myös kun Meekku on tehnyt häistä postauksen blogiinsa!